Mitenköhän sitä tiivistäisi tunnelmia.. Noh, aloitetaan niistä positiivisista.

Hotelli on älyttömän siisti ja mukava. Tosin ikkunan alla kulkee junarata,

mut meiki nukkuu ilman mitään ongelmia. Huomenna mennään valmiille aamupalalle. 

Tällä viikolla käytiin vallottamassa kaupungin toinen suuri nähtävyys, punainen pyhimyspatsas. Joku virgin se oli. 4e pulitettiin et saatiin perseet märkänä kavuta 30 asteen helteessä sinne vuoren huipulle. Päälle kun päästiin ni osaa turisteista huvitti ku saatoin kovaan ääneen läähättää, puuskuttaa ja suomalaisia voimasanoja käyttäen. Myös patsaan sisälle pääs kipuamaan. Pieniä kurkistuskoloja, joista ei pahemmin tarvinnut alas katsoa, niin korkeella sitä oltiin. Pienen pieniä kierreportaita ylös, ja loppuhuipennus oli tikkaat sinne patsaan päähän, josta ois päässy kurkistamaan. Hapotti jo sen verta ja jännäkakkaa valu lahkeesta et eipä ollu boolsseja käyä kurkkaamassa. Tunti siellä palloiltiin, otettiin vahingossa aurinkoa palamiseen asti. 

Nähtävyyksiä vielä tuo St.Michelin näkemättä. Käytiin toissapvänä katujunassa, kun mikään muu paikka ei ollut vapaapäivänä auki. Olihan sitä elämystä siinäkin.

Mikkejunan veli, körötteli 45 min vanhassa kaupungissa ja kävi noitten nähtävyyksien luona. Huomenna jos keli on bueno ni kiivetään st michelille. Pari päivää on vaan pitäny +10 ja sateista, mutta tänään alkoi keli kirkastua. 

Noh. Sitten asiaan, eli toppipaikkaan. coiffure Laure. 

Henkilökuntana omistaja big boss Laure, poikansa Jonathan, palkallinen Anais, harkkari Celia ja Manon. Jonathan puhuu muutaman lauseen verran enkkua, Anais opettelee taskussa mukana kulkevilla opuksilla, Manon ymmärtää jonkin verran muttei puhu, Laure ei puhu eikä varsinkaan Celia. Celia on vaan päättänyt vihata miua. 

Anais helpottaa oloani, yrittää jotain jutustella ja pyytää kauniisti apua. 

Olen ilmaista työvoimaa, ja se käytetään hyväksi, miä oon oikea pesukone. Pesen lähes kaikki asiakkaat. Tyvivärejäkin oon päässy paukuttelemaan 6 putkeen keskiviikkona, eilen myös muutama ja tänäänkin. Mut olen lähinnä se yksinään palloileva siivoja. 

Kaikki tavara putoaa ku paska perseestä, mutta onneksi olen siivoamassa. 

Kampaamossa ei tunneta työkärrejä tai saksilaukkuja. Kaikki siinä pitkällä pöydällä sikin sokin ja sitäkin pitäs keretä pitämään siistinä.

Tuolla kampaamossa on tyypillistä oppipoika-kisälli-mestari jaottelua. Miä oon varmaan vielä alempana kuin oppipoika. Ensisijaisesti leikkaukset menevät Laurelle ja Jonathanille, mut jos kiirusta tulee niin Anais astuu hommiin, ja sit omat harkkarit.

En siis lukeudu näihin harkkareihin. 

Olen assistentti. Miun pitää olla paikalla aina ekana, lähteä vikana. Työajoista niin viis. 

Ja kun mestari leikkaa, ni miun pitäisi lukea hänen mieltään ja silmien pyöräyttelystä ymmärtää mitä hänelle pitää ojentaa. Kampaa, pinniä, lämpösuojaa? Vai pidänkö kenties harjaa hänen asiakkaan päässä? Enkka yhdellä asiakkaalla oli, kun päässä sojotti 8 pyöröharjaa samaan aikaan päässä. Mut tyhmähän miä oon, ku en mieltä osaa lukea. Mut tarvihteeko tuota nyt kirjoittaa ettei Laure pidä miusta.. 

Asiakkaatkin tulee paikalle ja tehdään ilman mitään loogista järjestelyä. Keskiviikkona oli parhaillaan 11 asiakasta samaan aikaan. Jokainen tekee vähäisen. Asiakkaat voivat ootella pesun jälkeen tunteja ennenkuin pääsevät leikkaukseen, toiset tunnit että saavat föönauksen, mutta täällä ollaan siihen kuulemma totuttu. 

Keskiviikkona asiakkaana oli englanninopettaja, joka toimi sit tulkkina. Mestarit tykkäävät jos harkkarit ovat silmä kovana katsomassa leikkastekniikoita, mut miten vitussa sinä kerkeet olla silmä kovana siellä kyyläämässä, jos pyykit, tiskit, pesut, värit ja kahvitarjoilut pitää hoitaa? Mutta niin. 150% mukissa oon ampunu alusta asti, haluan antaa itsestäni hyvän kuvan. Opettaja sit käänti Lauren puheista että hänestä olisi kiva, että osallistuisin enemmän. MITÄ VITUN VITTUA. Ihmisenä omistan vain 2 kättä ja 2 jalkaa, en voi revetä moneen paikkaan samaan aikaan mut niinkai miun pitäis. 

Noh, itkua pidätellen loppupäivä ja kotiin itkemään. 

Olenko oikeasti vaan niin saatanan hidas, aivoton ja patalaiska et en pysty parempaan? 

Tulee vaan suomen ajat mieleen, ku oli yhdessä topissa ihan sama meno. Kassaan ekstrakillinkejä miun töistä, ilmainen siivooja ja järjestelijä. Mutku mikään ei ikinä koskaan milloinkaan ole tarpeeksi mitä tämä pullukka itsestään antaa. 

Launtait ovat työpäiviä. Ja en kuulemma saa lunch taukoo silloin, kun on niin paljon asiakkaita. Noh, tatuointi sit kusi siihen. Sitä onneksi saatiin siirrettyä, suoraan syntymäpäivälle. Tänään päivä meni ok, meiki pesee, hoitaa pyyhkeet (mitä muuten tulee perkeleesti ku yks asiakas käyttää 3 pyyhettä), siivoo, tiskaa, lakaisee, heittää värit päähän jne. Ei oo puutetta etteikö pääsis tekemään. Mut Laure tietää että suomessa pääsen tekemään mitä vain, ja mielestäni olen kykeneväinen kaikinnäköisiin töihin. Mut ei. Tänäänkin Manon tuli pyytämään miua avukseen iiison ja paksun tukan kuivaamisessa. Sillä hetkellä kun tartuin fööniin, Laure papattaa ja Manon yrittää kääntää sitä englanniksi, siinä onnistumatta. Nolona asiakas toteaa minulle, etten saa kuivata hänen hiuksiaan. Siinä hieman hämmentyneenä laskin föönin, ja lähdin takahuoneeseen, minne Laure tulee sönkkäämään ettei kaksi voi samaan aikaan föönata. Ahaaa ok, eli kyse ei olekaan minun taidottomuudesta. 

Tämä harha tosin kumottiin alle 5 minuutissa, kun Manon ja Anais yhdessä pyöröharjoineen föönasivat samaa asiakasta. 

Olen siis liian paska edes kuivaamaan asiakkaan tukkaa. 

Kello läheni töiden loppua, ja popula levitteli skumppalaseja ja macaronsseja pöydille.

Jotain ilmeisesti juhlittiin. Kysyin et saanko lähteä, sain luvan poistua. 

Anais pyysi jäämään, mut tänään ei enää pystynyt pitämään feikkihymyä naamalla 9 tuntia kauempaa. Oli päästävä kotiin hautaamaan naama tyynyyn. 

Kaikki toitottaa että kyllä tämä iloksi muuttuu. Mut voisiko joku ystävällinen kertoa, että milloin se tapahtuu? Mitä miun pitää tehdä? Yritän olla avoin, ja ottaa ilon irti pienistä asioista. Mutta isot negatiivimöröt tekee sen helvetin vaikeaksi.

Ja minä tosissani yritän.