Carine oli toteuttanut toiveeni ja järkännyt miulle päivän koulun huostassa. 

Aamu alkoi 08:25, ja aamupäivä meni kun ykkösluokkalaiset ihmettelivät

tukkaani ja pärstäkerrointani. Tein myös pikaisen kampauksen harkkapäälle.

Oppilaat reenas permanenttirullausta, tiiliskivee ja perinteistä. Tuskaisia ilmeitä,

joten päätin osallistua tuskaan ja rullata itekin yhden permiksen. 

Ykkösluokkalaiset muutenkin oli kaikista mukavin luokka minkä oon tavannut.

2 ja 3 ei läsnäoloni paljoa kiinnosta. Ja ykkösissä yks tyttö puhui tosi hyvää 

englantia, tosin muutama lause kerrallaan. Better than nothing.

Ruokkiksella kirmasin keskustaan subway lounaalle. 

Hyvinhän se patongin täyttäminen meni ranska/enkku sönköllä. 

Ja paikan omistaja kiinnitti huomiota englantiini,

ja tuli myöhemmin jutustelemaan että oonko Englannista kotoisin 

ku puhuin sitä niin hyvin. Siinä muutamat hetket jutusteltiin,

 ja lähtiessäni kiitin ja mies kysyi et kauanko olen täällä vielä.

4 viikkoa huokaisin takaisin ja miehen ilme oli ihana, kun rupesi papattamaan

 et sittenhän myö keretään näkemään vielä useesti subien merkeissä 

ja olen aina tervetullut lounaalle. Ihana mies. 

Iltapäivä koulussa menikin leikkuun parissa, kun sain napsia harkkapäätä kuin halusin.

Kakkoset teki lyhyttä tukkaa, joten miäki rupesin saksikampa hommiin. Miekkoselleni tuli mohawk tyyppinen tukka, jakaushäivytystä vai mitä senyon. Opettaja kehui ja kävi näyttämässä oppilaille 

miltä saksikampatyön kuuluu näyttää. Olin kieltämättä panostanut siihen, ku muutakaan

tekemistä ollut. Oppilaat taas kustenjuos heijä leikkuut koska pääsivät sen jälkeen värjäämään

omia hiuksiaan. 

Tulipa siinä sitten opettajan kanssa puheeksi miten topissa menee. Yritin kovasti 

miettiä kuinka ilmaisen itseäni sanomatta kuitenkaan kenestäkään pahasti, mutta miun ei tarvinnu.

Marie arvasi heti että varmaankin hankalaa, ja selitti että toppipaikan pomoni on aiheuttanut

harmitusta aikaisemminkin. Kysyi myös että haluaisinko vaihtaa toppipaikkaa, mihin sanoin

etten halua olla vaivaksi. Meen 3 viikkoo vaikka hammasta purren. Marie sanoi soittelevansa

Carinen kanssa, koska täällä oli 4 halukasta kampaamoa ottamaan miut heille vaihdon ajaksi 

toppiin, et paikkoja kyllä oli. Ihmettelinkin et miksi Laure on edes sitten halunnut, kun

ulosanti vaikutti siltä että heidät olis pakotettu ottaa miut hommiin.

No. Tänään sit selkis et huomenna vaihdan paikkaan, Hair'elleen, kaupungin 

vastakkaiselle laidalle. Se on kuulemma pienempi paikka. Innolla odottaen.

Intoa tosin syö se, että sekis myös Lauren halunneen minut muualle hänen

kampaamostaan. Kaikken ja enemmänkin itsestäni antaaneena, en siltikään kelvannut. 

Ei pidä jäähä ryveskelemään tässä olossa mutta tuntuuhan se pahalle. Tosi pahalle.

Huomenna jos Carinen tapaan, niin aijon kyllä lähettää Laurelle terveisiä.

Pitää vaan yön aikana saaha kielenkantoja kuriin. 

Mutta toisaalta, niin ilkeä akka ehkä ansaitsee toiminnallaan ja kohtelullaan

suorasanaista palautetta. 

Ja koska muutto vaan on se meijän juttu, niin mitä tämä vaihto olisikaan ollut 

ilman toppipaikan vaihtoa? Tiistaina klo 9 pitäs kans mennä hommiin, mut

löin kapuloita rattaisiin. Silloin on minun etukäteen kalentereissa näkynyt vapaapäivä,

päivä johon olen siirtänyt tatska-aikani kun Laure vesitti edellisen. Kädenvääntöä,

sumplimista. Meinas lentää kirves jo kaivoon mut niin saatiin tiistai aamu miulle vapaaks.

Pääsen neulan alle. Jään sitten rekan alle tai joudun paikallisten pulsujen ja piripäitten 

ryöstettäväks ni minä jumalauta menen sinne neulan alle. 

Ainut asia mitä kirkkain silmin odotan. Sitä ei oteta miulta pois. 

Keskimäärin 9 tuntia ku on hiljaa, lukuunottamatta ranskalaisia tervehdyksiä ja muutamaa

sanaa englantia, aika käy todella pitkäksi. Korvat painuu aivoihin kiinni, ja mieli alkaa anelemaan

että ottaisipa joku kontaktia. Puhuisipa joku englantia. 

Eräs asiakas toissapäivänä veti miut kauemmaksi, kun autoin hälle takkia päälle, ja huonolla englannilla kysyi että olenko minä onnellinen. Sujuvasti valehtelin livakasti että olen. 

Hän sanoi että näytän yksinäiseltä. No, sitähän miä oon. Ei täällä ystäviä tehdä, kun ei ole 

yhteistä kieltä. Eikä täällä ketään kiinnosta kuka miä oon, mistä miä tuun ja ylipäätään mimmonen on ihmisenä. Sen naisen säälivä katse meni vaan jonnekin syvälle sieluun. 

Englannin maikka kyseli samaa, et oonko kavereita tehny. 

Suomessa sitä mietti kuinka siistiä on saaha täältä kavereita, jotka näyttää paikallisia mestoja, 

tehhään ja puuhataan jotain kivaa. Ei. Täällä myö kirsin kanssa kahdestaan ollaan paikat käyty katsomassa. Olinko jotenkin naiivi ajatellessani et tästä oikeesti tulisi sellaista?

On nimittäin haaveet ja unelmat karissu 2 viikossa sinne asflattia nuolevaan, koti-ikävästä kärsivään pieneen ja onnettomaan ihmisolentoon. Ei siinä jos olisi yhteinen kieli, eläväisempi kaupunki.

Meidän vapaapäivinä, tiistaina ja sunnuntaina, ni tiistai on ainut millon pääset kaupoille. 

Niimpä myö käytii viime ti bussiajella läheisellä "ostarilla" ja mäkkärissä. Vaatteita löytyi hieman ja tuliaisia, jeij materiaonni. Hymy pilkisteli naamalla. Onneks miulla on Kirsi täällä, on joku joka elää tätä samaa miun kanssa. 

Onko kaikkien muiden vaihtotarinat vaan kullalla päällystettyjä? Kun se on ollut elämän parasta aikaa? Onhan tämä antanut perpektiiviä, todella! Kuinka hyvin asiani on suomessa, miun työtä arvostetaan, miulla on ystäviä ja miulla on rakastava mies. Kaikki nuo jäi Suomeen. 

Mut kokemusta rikkaampana tullaan takaisin 12 pvä. Ja tosiaan "iteppähän reissuun halusit".

No niin vittu vieköön halusin, koska luulin et tästä tulee mahtavaa ja uskomatonta, uudenlaista opinahjoa, uusia ystäviä, kulttuurin ahmimista jnejne. Niitä miä halusin, en välttämättä kaikkea tätä mitä ollaan täällä jo 2 ekana viikkona annettu. 

Mitenköhän sitä tiivistäisi tunnelmia.. Noh, aloitetaan niistä positiivisista.

Hotelli on älyttömän siisti ja mukava. Tosin ikkunan alla kulkee junarata,

mut meiki nukkuu ilman mitään ongelmia. Huomenna mennään valmiille aamupalalle. 

Tällä viikolla käytiin vallottamassa kaupungin toinen suuri nähtävyys, punainen pyhimyspatsas. Joku virgin se oli. 4e pulitettiin et saatiin perseet märkänä kavuta 30 asteen helteessä sinne vuoren huipulle. Päälle kun päästiin ni osaa turisteista huvitti ku saatoin kovaan ääneen läähättää, puuskuttaa ja suomalaisia voimasanoja käyttäen. Myös patsaan sisälle pääs kipuamaan. Pieniä kurkistuskoloja, joista ei pahemmin tarvinnut alas katsoa, niin korkeella sitä oltiin. Pienen pieniä kierreportaita ylös, ja loppuhuipennus oli tikkaat sinne patsaan päähän, josta ois päässy kurkistamaan. Hapotti jo sen verta ja jännäkakkaa valu lahkeesta et eipä ollu boolsseja käyä kurkkaamassa. Tunti siellä palloiltiin, otettiin vahingossa aurinkoa palamiseen asti. 

Nähtävyyksiä vielä tuo St.Michelin näkemättä. Käytiin toissapvänä katujunassa, kun mikään muu paikka ei ollut vapaapäivänä auki. Olihan sitä elämystä siinäkin.

Mikkejunan veli, körötteli 45 min vanhassa kaupungissa ja kävi noitten nähtävyyksien luona. Huomenna jos keli on bueno ni kiivetään st michelille. Pari päivää on vaan pitäny +10 ja sateista, mutta tänään alkoi keli kirkastua. 

Noh. Sitten asiaan, eli toppipaikkaan. coiffure Laure. 

Henkilökuntana omistaja big boss Laure, poikansa Jonathan, palkallinen Anais, harkkari Celia ja Manon. Jonathan puhuu muutaman lauseen verran enkkua, Anais opettelee taskussa mukana kulkevilla opuksilla, Manon ymmärtää jonkin verran muttei puhu, Laure ei puhu eikä varsinkaan Celia. Celia on vaan päättänyt vihata miua. 

Anais helpottaa oloani, yrittää jotain jutustella ja pyytää kauniisti apua. 

Olen ilmaista työvoimaa, ja se käytetään hyväksi, miä oon oikea pesukone. Pesen lähes kaikki asiakkaat. Tyvivärejäkin oon päässy paukuttelemaan 6 putkeen keskiviikkona, eilen myös muutama ja tänäänkin. Mut olen lähinnä se yksinään palloileva siivoja. 

Kaikki tavara putoaa ku paska perseestä, mutta onneksi olen siivoamassa. 

Kampaamossa ei tunneta työkärrejä tai saksilaukkuja. Kaikki siinä pitkällä pöydällä sikin sokin ja sitäkin pitäs keretä pitämään siistinä.

Tuolla kampaamossa on tyypillistä oppipoika-kisälli-mestari jaottelua. Miä oon varmaan vielä alempana kuin oppipoika. Ensisijaisesti leikkaukset menevät Laurelle ja Jonathanille, mut jos kiirusta tulee niin Anais astuu hommiin, ja sit omat harkkarit.

En siis lukeudu näihin harkkareihin. 

Olen assistentti. Miun pitää olla paikalla aina ekana, lähteä vikana. Työajoista niin viis. 

Ja kun mestari leikkaa, ni miun pitäisi lukea hänen mieltään ja silmien pyöräyttelystä ymmärtää mitä hänelle pitää ojentaa. Kampaa, pinniä, lämpösuojaa? Vai pidänkö kenties harjaa hänen asiakkaan päässä? Enkka yhdellä asiakkaalla oli, kun päässä sojotti 8 pyöröharjaa samaan aikaan päässä. Mut tyhmähän miä oon, ku en mieltä osaa lukea. Mut tarvihteeko tuota nyt kirjoittaa ettei Laure pidä miusta.. 

Asiakkaatkin tulee paikalle ja tehdään ilman mitään loogista järjestelyä. Keskiviikkona oli parhaillaan 11 asiakasta samaan aikaan. Jokainen tekee vähäisen. Asiakkaat voivat ootella pesun jälkeen tunteja ennenkuin pääsevät leikkaukseen, toiset tunnit että saavat föönauksen, mutta täällä ollaan siihen kuulemma totuttu. 

Keskiviikkona asiakkaana oli englanninopettaja, joka toimi sit tulkkina. Mestarit tykkäävät jos harkkarit ovat silmä kovana katsomassa leikkastekniikoita, mut miten vitussa sinä kerkeet olla silmä kovana siellä kyyläämässä, jos pyykit, tiskit, pesut, värit ja kahvitarjoilut pitää hoitaa? Mutta niin. 150% mukissa oon ampunu alusta asti, haluan antaa itsestäni hyvän kuvan. Opettaja sit käänti Lauren puheista että hänestä olisi kiva, että osallistuisin enemmän. MITÄ VITUN VITTUA. Ihmisenä omistan vain 2 kättä ja 2 jalkaa, en voi revetä moneen paikkaan samaan aikaan mut niinkai miun pitäis. 

Noh, itkua pidätellen loppupäivä ja kotiin itkemään. 

Olenko oikeasti vaan niin saatanan hidas, aivoton ja patalaiska et en pysty parempaan? 

Tulee vaan suomen ajat mieleen, ku oli yhdessä topissa ihan sama meno. Kassaan ekstrakillinkejä miun töistä, ilmainen siivooja ja järjestelijä. Mutku mikään ei ikinä koskaan milloinkaan ole tarpeeksi mitä tämä pullukka itsestään antaa. 

Launtait ovat työpäiviä. Ja en kuulemma saa lunch taukoo silloin, kun on niin paljon asiakkaita. Noh, tatuointi sit kusi siihen. Sitä onneksi saatiin siirrettyä, suoraan syntymäpäivälle. Tänään päivä meni ok, meiki pesee, hoitaa pyyhkeet (mitä muuten tulee perkeleesti ku yks asiakas käyttää 3 pyyhettä), siivoo, tiskaa, lakaisee, heittää värit päähän jne. Ei oo puutetta etteikö pääsis tekemään. Mut Laure tietää että suomessa pääsen tekemään mitä vain, ja mielestäni olen kykeneväinen kaikinnäköisiin töihin. Mut ei. Tänäänkin Manon tuli pyytämään miua avukseen iiison ja paksun tukan kuivaamisessa. Sillä hetkellä kun tartuin fööniin, Laure papattaa ja Manon yrittää kääntää sitä englanniksi, siinä onnistumatta. Nolona asiakas toteaa minulle, etten saa kuivata hänen hiuksiaan. Siinä hieman hämmentyneenä laskin föönin, ja lähdin takahuoneeseen, minne Laure tulee sönkkäämään ettei kaksi voi samaan aikaan föönata. Ahaaa ok, eli kyse ei olekaan minun taidottomuudesta. 

Tämä harha tosin kumottiin alle 5 minuutissa, kun Manon ja Anais yhdessä pyöröharjoineen föönasivat samaa asiakasta. 

Olen siis liian paska edes kuivaamaan asiakkaan tukkaa. 

Kello läheni töiden loppua, ja popula levitteli skumppalaseja ja macaronsseja pöydille.

Jotain ilmeisesti juhlittiin. Kysyin et saanko lähteä, sain luvan poistua. 

Anais pyysi jäämään, mut tänään ei enää pystynyt pitämään feikkihymyä naamalla 9 tuntia kauempaa. Oli päästävä kotiin hautaamaan naama tyynyyn. 

Kaikki toitottaa että kyllä tämä iloksi muuttuu. Mut voisiko joku ystävällinen kertoa, että milloin se tapahtuu? Mitä miun pitää tehdä? Yritän olla avoin, ja ottaa ilon irti pienistä asioista. Mutta isot negatiivimöröt tekee sen helvetin vaikeaksi.

Ja minä tosissani yritän. 

Ensimmäinen vapaapäivä.
Yö nukuttu suhteellisen huonosti, naama aivan turvoksissa ja nenä tukossa, kintut turpeena.
Tänään oli public holiday, ja kaikki mestat kiinni joten otettiin Kirsin kanssa vapaampaa touringii.
Taivas ollu pitkälti musta koko päivän, vklp luvattu myrskyä.
Sadetta uhmaten lähettiin käppäilee, ja löydettiin suht läheltä pieni ja soma luonnonpuisto.
Siellä oli vuohii, pupui, joutsenii, riikinkukkoi, kyyhkysii jnejne ja toki kukkaistutuksia.
Julkisia vessoja ei oo oikee missään et aina vessahädän yllättäessä kipitettävä takaisin kusikämpälle.

Nautiskelin nakkimunakasta ja hipsittiin takaisin le puyn sivukujien kautta keskustaan,
lähdimme kiipeämään keskustan korkeimmalla kohdalla sijaitsevaan vanhaan katedraaliin.
Oli nimittäin portaita, pohkeet reidet ja perse oli tulessa, mut olihan se taas silmänruokaa kun
perille päästiin. Pyhimysten ja suojelijoiden patsaita, isot alttarit jne.

Takaisin kämpille rentoutumaan, kun eipä mikään paikka ollu auki joten ei shoppailua.
Leipomosta patonkia et saa jotain murua rinnan alle.
Viestittelin myös Vincentin kanssa, ja ollaan yhdessä menossa huomenna Old Tattooseen
kyselemään mahtuisinko miä johkii väliin leimatoiveeni kanssa.
Old tattoo on alueen suosituimpia paikkoja, sinne on jopa puolen vuoden jonot.
Carine vie meidät huomenna kans kierrokselle, jos kelikin vaikka huomenna suosisi.

Tänään on ollut aikaa mietiskellä ja pohdiskella.
Ylipäätään tunnen onnellisuutta ja kiitollisuutta että olen tämmöselle matkalle päässyt,
mut yhteenvetona tämän ensimmäisen viikon olisi voinut jättää elämättä.
Tai siis vastoinkäymistä toisen perään. Kyllähän niiden ansiosta osaa arvostaa tätä 10 neliön
kämppää, mutku tietää ettei asioiden kuulunut mennä näin.

Meidän ensimmäistä majapaikkaa ei ollut kukaan käynyt siivoamassa, ja se oli yksinkertaisesti
liian syrjässä, liian pelottava ja liian kaikkea no no. Sit vaihdetaan paikkaa, meiki nukkuu lattialla
ja keittää kahvia muovipullolla. Ei mikroa, ei vedenkeitintä, ei sänkyä, kahvinkeitintä, ei uunia.
Kerttisastiat mitkä ite ostettu. Tyynyt ja peitot kannettiin edellisestä asunnosta itse tänne nykyiseen. Samoin myös coffeemaker, waterboiler ja toaster. Pitkin näitä katuja. Huoh kyllä.
Eilen siivottiin tätä nykyistä paikkaa mopeilla ja muulla tarpeistolla,
mitkä itse ostettiin jos halutaan elää suht siistissä ympäristössä. Osaapahan arvostaa miten helvetin hyvin asiat on kotona Suomessa. Koulun ja toppipaikan suhteen sentään kaikki mennyt ok.
Paitsi kielimuuri. Kiinanmuurin mittainen, ilmakehän rajalle ylettyvä kielimuuri.
Ei vain puhuta englantia, vaikka osattaisi. Ranskalaisen ei tarvitse.

Joten meiki kaivaa lukioaikasia ranskan opintoja jostain hippotalamuslisäkkeen pohjimmaisesta nurkasta. Perus kohteliaisuudet, puhuttelut jne menee. Mut vaikea oppiakaan siitä mitä kuulee,
koska paikalliset puhuu niin pirun nopeasti. Eli voisiko sanoa et eka vklp alkaa suht hmmm alakuloisissa tunnelmissa? Suuri harmi on se, ettei koulun apuraha ole vieläkään tippunu tilille vaikka melkein viikonpäivät ollaan reissattu. Asiat voi hoitaa niin monella tavalla.
Ja kyllähän tässä koti-ikäväkin ehkä kalvaa nimenomaa tän jatkuvan ryssimisen takia.


Mut täältä ei ole kuin suunta ylöspäin!
Iltapalaksi vähän baileysii ja tuccei briejuustolla. Jätän ärrinmurrinkeksit syömättä.
Huomenna on uusi päivä, uudet tunteet.
Itsehän aiheutan paikallisissa suurta iloa hiuksillani. Miusta täällä sentään jotain hyötyä.

Koulusta

Suomalaiseen tapaan olin ajoissa. Koulu alkoi 9ltä, olin paikalla jo puol 8. 

Anastin koulun wifin ja äkkiähän se aika meni kadulla istuessa.

Oppilaatkin on selkeesti jo vähän lämmenny muutamalle sanalle enkkua, 

koska good morning raikui aamulla ja poskisuudelmat vaihdettiin. 

Oppilailla on koulussa tänään asiakaspalvelupvä. 

Tälleen nopeesti tsiigattuna kaikilla oma väri on pitkälti 2-4 tummuutta, ja värjättyinä kokopääraidat / balayage / suklaanruskee hallitsee. Rougeruskeet on kans muodissa. 

Eli täällä ei paljoa blondeja näy. Tosin luokan opettajalla on vaalennettu hius. 

Asiakkaat penkkeihin, pyyhkeet värisuojiksi ja laputtamaan. Raitaa all over.

Muutamille pitkätukkaisille testattiin vaalennusta yhteen osioon. Lappuun sisälle ja seurattiin. Oma tyvi toki vaaleni, mut pituus pysyi mustana. Latva vaaleni myös ja venyi kuin purkka. Sitten yks oppilas vaan näytti asiakkaalle ja tämän äidille kuinka tukalle kävisi jos sitä vaalentaisi. Latvasta kiinni ja kisko sen hiustupon irti mistä se ny sattuikaan katkeemaan. Tässä vaiheessa miä keräilin leukaani lattialta :D 

Näyttelin videoita mikkelistä, kuvia perheestäni ja kissoistani. 

Kissoista repes riemu luokassa. 

Ihan yllätyksenä pääsinkin tekemään leikkausta madamelle. Onneksi hänellä oli kuva mukana, siitä oli helppo katsoo mitä piti leikata. Niskahiukset pitkäksi, muuten lyhyttä. Tasamittanen kerrostus joka puolelle. Ohensin sikana, ja ope kävi vielä veitsellä läpi koska täällä tätä tukkaa on yhdessä ranskalaisessa päässä 10 suomalaispään verran. Yritin siinä olla kauhistelematta et se koko vasta raidoitettu tukka oli aiiiiivan purkkaa, ja kampaankin jäi koko ajan jottai valkosta hilserasvamöhnää. Tiiä tuosta. Sakset heilumaa vaa nopiampaa!

Opettajalta satoi kehuja ja kiitosta, samoin madamelta. 

Noin. Muuri ylitetty. Peukku ylös peukku alas, hiustupsuja näyttämällä ja pituuksia näyttämällä pääsee helvetin pitkälle, jos yhteistä kieltä ei ollut. Madame sanoi kyllä lopuksi thank you very much. Jeij! 

Sitten koitti lunch time, käytiin Kirsin ja Carinen kanssa syömässä italialaisessa katuravintolassa. Ja siitä suoraan top paikalle. Olin topissa reipas 3 tuntia näin tutustumis kierroksella, olinhan ollut jo päivän koulussa. 

Coiffure Laure on le pyun yksi tunnetuimmista luxus kampaamoista. Kuten tuotteista ja sisustuksestakin voi päätellä. Käytössä wellan värit & magmakin löytyy. Teknisinä ja jälleenmyyntituotteina SP, Nioxin, GHD, ja uutena tuttavuutena Sebastian.

Salongin porukka oli ystävällistä, ja kantoivat mukanaan ranska-enkku kirjaa ja yrittivät mahd paljon puhua kanssani englantia. 

Ainahan alku on tahmeeta mut tästä se lähtee! 

Ja yksi koulun paka puolen opiskelijoista on tuolla samassa paikassa nyt topissa.

Tuolla kampaamossa menee kisälli-mestari luokittelu. Pääsin pesemään hiuksia ja värihuuhteluita myös. Itse leikkaajamestari harvoin pesee asiakkaansa tukkaa. 

En kuollaksenikaan vielä muista muiden nimiä kuin omistajan, Jonathan.

Salongissa työskentelevä nainen kutsui heti miut mukaan katsomaan kun hän leikkasi, ja kovin nopeaa toimintaa se ei ollut. Mutta täällä osataan käyttää fönharjaa herraisä, siin on vauhtii nimittäi!

Ja saksien mitta on varmaan 9 tuumaa, semmone kevyt miekan mitta. Miu minisaksille nauretiin koska ne on kuulemma liian lyhyet. On 5" ja 5,5" 

Huomenna onkin vapaapäivä, ja viikonloppu myös, joten tourinkia pukkaa! 

Kotimatkalla kipaisin itselleni hieman herkkuja. Taitaa mennä massakauden puolelle ku leipomoa joka nurkalla.... 

Carine ajoi meidät aamusella paikalliseen kouluun, IFP 43.

Siinä matkalla kävimme piipahtamassa myös toppipaikallani coiffure lauressa, jossa tapasin tulevan pomoni. Kampaamon väki vaikutti tosi mukavilta, ja he olivat hyvin mielissään hiuksistani, tatuoinneistani ja lävistyksistäni. Jesss ei paniikkia siis outolintuilusta. 

Huomenna pääsen siis salonkiin tutustumaan paremmin. 

Koulu on yli 10km päässä majapaikasta. Carine vei miut pakalaisten luokkaan, jossa luokkalaiset toivottivat miut lämpimästi tervetulleeksi. Esittelin itseni ranskaksi, ja opettajakin kehui ranskan lausuntaani. Oppilaat kysyivät muutamia kysymyksiä enkuksi.

Käytiin syömässä oppilaiden ravintolassa, vähän samaan tapaan kuin ravintola Oppi.

Alkupalana paikallista kinkkua. Pääruokana monk-fish (?), couscousii ja katkarapui. Sit pois tullu juustot ja tiramisu jälkkäri mut miulle tuli lähtö le puyn kouluun harjoittelemaan.

Täällä koululla on pienen pieni luokka, ja oppilaita 6. He harjoittelevat 3 vuotta, joten tänään käydään kampauksia. Leikkauksia he ovat jo opetelleet. Opiskelua tarvitaan 5-6 vuotta ennenkuin saa avata liikkeen. "Mestarikampaajaksi" pääsee 6 vuodessa. Joten täällä kaikki se, mikä miulle opetettiin 2 vuodessa, opetetaan 6 vuodessa. Tarpeisto (kammat, harjat, raudat) ovat opettajan, ja oppilaat lainaavat niitä vuorotellen. Harjoituspäitä ei ilmeisimmin oikeastaan koskaan pestä. 

Kaikki värit ja shampoot ovat opettajalla lukkojen takana. Täällä koululla käytössä lorkun värit. Majirel, LUO colors, Majiblond, dialight & diacolor. 

Puol 6 maissa päästiin poijes, about puoltuntia kävelin tähä nykyiselle roomille. 

Haettiin edellisestä osotteesta peittoo, tyynyy ja kahvinkeitintä ja tallattii niitten kaa takas. Marketista evästä ja iltatohinoita tässä. 

Huomenna 8-14 koulua, 14-18 toppia. Saas nähhä kui kielimuuria ylitetään huomenna!

Ps. Kuvien lataaminen pädiltä tuntuu olevan jotenkin ylitsepääsemättömän vaikeaa just nyt, poksauttelen rytinällä kuvat siis seuraavan kerran kunhan aikaa istuutua :) nyt iltakahvia ja mansikkaleivosta!

Pikaisia maisemia ja reilu +20c !

Majoituksesta ..

Meidän majatalo on 4 kerroksinen, huumekartellin näköinen mesta. Täällä ei oo kukaan asunu pitkään aikaan sisäilmasta ja siisteydestä päätellen. Miulle ja Kirsille oli omat lukittavat huoneet tarjolla, mutta yhteisestä päätöksestä roudattiin sängyt samaan huoneeseen. Miun huoneeseen ei tullut edes valoja. Ihmeellisiä pieniä komeroita joihin ei uskalleta katsoa, vessa ilman lavuaaria, vaatimaton keittiö. Maassa maan tavalla?

Illalla matkasta uupuneena ja silmät itkemisestä turvoksissa tehtiin pikaisesti iltapalaa ja käytiin pehkuihin. Ihme rapinaa ja pauketta, tuuli tuntui humisevat koko rakennuksen läpi. Silmiä tiukemmin kiinni. Olimme kuulemma ainoat rakennuksessa, mut pitkin yötä herättiin ääneen, kuin joku olisi käynyt rämppäämässä ja paukuttamassa asuntomme ovea. Sydän paukutti niin paljon, et rintaan ihan sattui ja kyllähän siinä itku irtosi ihan puhtaasta pelosta. Nukuimme valot päällä. Mystisintä oli, että löysimme wifi yhteyden yöllä, mut aamulla se oli kadoksissa. 

Muutama onneton tunti unta ja aamu valkeni. Suomalainen kulta Katriina pöhisemään, suihkuun ja pientä ehostautumista. Toivotonta oli yrittää meikata näitä luumun kokoisia silmäpusseja, saati sitten silmämeikin luomiin mitä ei edes ollut. Pelkät turvonneet rullat ripsien ympärillä. Kartat käteen ja ulos, kun meille aamuaikaan saapuvaa siivoojaa ei kuulunut. Ja jonkun ukkelin piti tulla laittamaan meille wifi, mut eipä oo näkyny.

Le pyun kaupunki herätti sentään iloa ja onnea kauneudellaan. Jäätävät ruuhkat pikkukaduilla. Putiikkia toisensa perään. Leipomoa, leipomoa, leipomoa. Markettia, koruputiikkia ja tottakai kauneussalonkeja. Kampaamoita oli itseasiassa paljon. Pikainen tutustuminen ydinkeskustaan niin olisinko bongannu ainakin 6 kampaamoa. Näin myös oman tulevan harjoittelupaikkani, Coiffure Laure. Kaikki kampaamot ovat Coiffure, vähän sama kuin meillä parturi-kampaamo. Ilokseni löysin myös 4 paikallista tatskaliikettä. Itselle synttärilahjaa siis tiedossa!

Carine tulee hakemaan meitä iltapäivästä pienelle esittelykierrokselle. Opetellaan myös käyttämään bussia, ja käydään katsomassa vielä meijän harkkapaikat. Päivän suurin missio olisi nyt löytää parempi majoituspaikka, sillä täällä ei uskalleta enää olla. Ja joku putkimieskin kävi äsken papattamassa jotakin ranskaksi että putkissakin on jotain vikaa, et ovet täytyisi jättää hänelle auki. Oujee, vapaa kulku vain kaikille!

Joku muu "koti" on pakko löytää. 

Ja niin se uusi koti löytyikin. Samalta omistajalta, muutaman korttelin päästä. 

Ilmeisesti tämä on jokin opiskelijoiden asuntola. Yhteinen huone yhdellä sängyllä. Miä nukun patjalla lattialla kunnes peti löytyy. Ei vedenkeitintä, kahvinkeitintä, astioita ei mitään. Ei peittoa/tyynyä, suihkustakin tulee vain jääkylmää vettä. 

Mut enää ei jaksa valittaa, täällä ei sentään tarvitse pelosta itkeä. 

Hieman kävimme myös viiniä siemailemassa Vincentin kanssa, joka oli alkuvuodesta vaihtarina Mikkelissä, ja hää halus ny nähdä meidät ja smalltalkkii jonkin verran. Ihana mies, puhelias ja kohtelias. Lupasi käyttää meitä clermont-ferrandissa. Vie miut myös tutustumaan hänen vakkari tatskaajalle. Ihanaa sitä kautta löytää omanhenkisiä ihmisiä, koska niitä ei ole tullut vielä yhtään vastaan ja minuakin tuijotetaan kuin outolintua.

Huomenna suuntaankin klo 11 eteenpäin Carinen kanssa parturien kouluun ja siitähän tää lähtis toivonmukaan rullaamaan.

Bonne nuit!

Matkan alkua

Viimeksi tuli nukuttua kunnolla la-su välisenä yönä.
Silmät turpeiksi jo heti bussissa, on se rakkaan hyvästely vaan oikeesti rankkaa.
Muutamat tunnit yöbussissa Helsinki-Vantaalle, sieltä Müncheniin kans muutama tunti pilkkimistä. Lufthansa tarjosi pientä aamupalaa, marsipaanitäytteisen croisantin namnam ja juomaa.
Kilttinä tyttönä otin vain colaa. Pitkin matkaa silmät kuivuu vaa entistä enemmän ja enemmän.

Aamun itkuisuus ja depistely tekevät kovasti paluutaan.
 Ollaan valvottu yli vuorokausi jo, ja vielä ois matkaa taitettavana.

Münchenistä Lyoniin, siellä matkalaukkujen metsästys. 

Miu laukku oli käännetty ympäri sytkärin takia. 

Ja Lyonissa lippumaatti vei rahat muttei antanut lippua. Tuplamaksut ja matka jatkuu. 

Lyonin rauttiksella alkoi jo ahdistaa. Miehiä pukkaa joka suunnasta papattaen jotain epämääräistä. Pakoiltiin miehiä pitkin rauttista ja saimme infotiskiltä vastahakoisesti enkkua puhuvalta virkailijalta liput, joka menisi suoraan määränpäähän.

 Buranaa ja panadolia uponnu ku karkkia tähän päänsärkyyn, mut nyt kun selvitään täältä slummiasemalta le puyihin, saahan hengähtää. Ruokakauppa, majoittuminen ja unta palloon. Tulevalla viikolla siis tarkoitus käydä IFP 43 koulussa vähän parturi-kampaajien koulua vilkaisemassa ja loppuviikosta sitten työharjoitteluun Coiffure Laureen, paikalliseen kampaamoon. Alkaa ihmiskeho ja mieli olla niin rikki et itkua tekisi mieli vääntää. Mut onneks pakattiin suomalaista sisua mukaan!